Sata ratikkafaktaa

Takaisin etusivulle

Esteettömät pysäkit

Raitiotien pysäkit suunnitellaan esteettömiksi, jotta liikkuminen on sujuvaa kaikille.

Ensimmäisessä kuvassa on Tampereen Kalevan pysäkki. Raitiovaunuun noustaan suoraan laiturilta samassa tasossa, mikä helpottaa liikkumista esimerkiksi lastenvaunujen, pyörätuolin tai rollaattorin kanssa. Vaunu on koko pituudeltaan matalalattiainen, ovet ovat leveitä ja sisään voi nousta mistä ovesta tahansa.

Toisessa kuvassa on havainnekuva Turun Humalistonkadulta. Turun raitiotien pysäkit suunnitellaan samantyyppisellä esteettömällä periaatteella. Pysäkeillä käytetään tunto-opasteita ja selkeää matkustajainformaatiota, jotta ne ovat helppokäyttöisiä myös näkövammaisille ja muille erityisryhmille.

Raitiotien pysäkkien välimatka on yleensä hieman pidempi kuin bussipysäkeillä. Pysäkit sijoitetaan kuitenkin keskeisiin ja hyvin saavutettaviin paikkoihin, kuten palveluiden, työpaikkojen ja vaihto-yhteyksien läheisyyteen. Pysäkeille tehdään esteettömät kävelyreitit ja suojatiet tai ylityspaikat.