Sata ratikkafaktaa

Takaisin etusivulle

Myytti: Naapurikunnat eivät halua raitiotietä

Naapurikunnat eivät lähteneet mukaan Turun raitiotien ensimmäiseen vaiheeseen, mutta kiinnostusta raitiotiehen on silti seudullisesti.

Turun raitiotiestä pyydettiin lausunnot naapurikunnilta, kuten Kaarinalta, Raisiolta ja Naantalilta. Lausuntojen perusteella suhtautuminen on pääosin neutraalia tai varovaisen myönteistä.

Yleissuunnitelmavaiheessa Raisio oli mukana potentiaalisena ensimmäisen vaiheen haarana. Toteutus olisi kuitenkin edellyttänyt kahdelta kunnalta suuren hankkeen päätöksiä samassa aikataulussa, mikä tekee etenemisestä haastavaa. Liittyminen myöhemmin on ympäryskunnille selkeämpi vaihtoehto.

Turun tavoiteverkossa raitiotietä on tarkasteltu myös seudullisena kokonaisuutena, jossa linjoja voisi jatkua esimerkiksi Raisioon ja Kaarinaan.

Sama kehityspolku on nähty muuallakin. Tampere rakensi raitiotien ensimmäisen vaiheen kaupungin sisällä, ja järjestelmää laajennetaan nyt Pirkkalan suuntaan. Ylöjärven suuntaan tehdään parhaillaan tarkempia suunnitelmia ja seudullisessa yleissuunnitelmassa on mukana myös Kangasala.