Sata ratikkafaktaa

Takaisin etusivulle

Raitiotie parantaa ratapiha-alueen saavutettavuutta

Turun ratapiha-alueelle on suunniteltu merkittävää täydennysrakentamista aivan keskustan tuntumaan. Alueelle on kaavoitettu 10 000 katsojan areena, elämyskeskus, hotelli, liikuntatiloja, toimistoja, liiketiloja sekä asuntoja noin 1500 asukkaalle.

Hanke ei ole toistaiseksi edennyt toteutukseen, mutta asemakaava on hyväksytty vuonna 2023 ja alueen kehittäminen suunnitelmien mukaisesti on on edelleen mahdollista.

Asemanaukion raitiotiepysäkki sijoittuu aivan alueen viereen. Se tarjoaa suoran joukkoliikenneyhteyden keskustaan, satamaan ja Kupittaan suuntaan. Pysäkki palvelee myös vanhan rautatieaseman tulevaa käyttöä sekä lähialueen nykyisiä asukkaita ja palveluita.

Alue on tällä hetkellä kaupungin omistuksessa. Vaikka nykyiset suunnitelmat eivät toteutuisi sellaisenaan, näin keskeinen alue tulee todennäköisesti kehittymään tulevaisuudessa. Hyvät joukkoliikenneyhteydet ovat tärkeä tekijä kaupunkikehityksessä. Raitiotie voi vauhdittaa ratapiha-alueen kehitystä parantamalla sen saavutettavuutta.

Ensimmäisessä kuvassa on kaavassa suojeltu veturitalli, jonka takana näkyy Logomo. Toisessa kuvassa näkyy tyhjää tilaa, josta käytöstä poistuneet huoltoraiteet on jo purettu. Kolmas kuva on havainnekuva