Sata ratikkafaktaa

Takaisin etusivulle

Liikennettä on mallinnettu etukäteen

Raitiotien käyttöä ja vaikutuksia on arvioitu liikennemalleilla ja matkustajamäärälaskelmilla, joita käytetään kaupunkiliikenteen suunnittelussa.

Ennusteet perustuvat nykyiseen liikkumiseen, väestön ja työpaikkojen sijaintiin sekä arvioihin kaupungin kasvusta ja maankäytön kehittymisestä.

Liikenne-ennusteen mukaan raitiotie lisää joukkoliikenteen käyttöä ja kasvattaa matkustajamääriä koko järjestelmässä. Vaikutus ei rajoitu vain yhteen linjaan, vaan näkyy laajemmin koko verkossa.

Kokemukset Turusta osoittavat, että kasvu voi olla ennakoitua voimakkaampaa. Runkolinjaston matkustajamääräennusteet raitiotiereitin alueella ovat jääneet alakanttiin, kun uusia alueita kuten Herttuankulma ja Kirstinpuisto on rakennettu.

Kasvu lisää tarvetta joukkoliikenteelle joka tapauksessa. Kapasiteettia voidaan lisätä joko lisäämällä nykyisen kaltaista bussiliikennettä tai siirtymällä suuremman kapasiteetin joukkoliikennemuotoon. Kumpikaan ei tapahdu ilman kustannuksia tai vaikutuksia liikenneympäristöön.

Itäharjun rakentuminen yhdessä reitin läntisen haaran kasvun kanssa tarkoittaa lisää runkolinjatason liikennettä. Tämä lisäisi bussiliikennettä jo valmiiksi vilkkaasti liikennöidyillä alueilla, kuten keskustassa ja Kupittaalla.

Liikenne- ja matkustajamääräennusteet eivät ole tarkkoja ennustuksia tulevaisuudesta, vaan parhaaseen tietoon perustuvia arvioita päätöksenteon tueksi. Liikennesuunnittelu ei perustu pelkkään reagointiin.