Sata ratikkafaktaa

Takaisin etusivulle

Jäävätkö linja-autonkuljettajat työttömiksi?

Suurin osa Fölin joukkoliikenteestä hoidetaan jatkossakin busseilla, vaikka kuormitetuin runkolinja siirtyy raiteille. Raitiotie korvaa bussiliikennettä vain vilkkaimmalla osuudella, ja muilla reiteillä bussit jatkavat raitiotietä täydentäen.

Lisäksi raitiotieliikenne tuo uusia työpaikkoja esimerkiksi kuljettajille, kunnossapitoon ja liikenteen ohjaukseen.

Tampereella raitiotien käyttöönotto ei ole vähentänyt bussiliikennettä kokonaisuutena. Kuljettajien tarve on kasvanut, ei pienentynyt.

Tampereen seudun joukkoliikenteessä bussien ajosuorite on kasvanut raitiotien käyttöönotosta huolimatta: – linjakilometrit: 22,1 milj. (2019) → 23,9 milj. (2025) – linjatunnit: 1,02 milj. → 1,11 milj.

Taustalla on väestön ja joukkoliikenteen käytön kasvu. Osa liikenteestä on siirtynyt raiteille, mutta kokonaiskasvu on lisännyt tarvetta myös bussiliikenteelle.

Linja-autonkuljettajista on ajoittain ollut pulaa Suomessa. Suuremmat yksikkökoot helpottavat tilannetta, kun sama matkustajamäärä voidaan kuljettaa pienemmällä kuljettajamäärällä.

Myös Turussa kuljettajatarve on näkynyt käytännössä. Runkolinjaston käynnistämisen yhteydessä Föli teki yhteistyötä liikennöitsijöiden kanssa riittävän kuljettajamäärän varmistamiseksi.

Raitiotie tehostaa liikennettä omalla reitillään, mutta muualla bussiliikennettä tarvitaan edelleen. Kasvun myötä usein jopa enemmän.