Sata ratikkafaktaa

Takaisin etusivulle

Kasvava Turku tarvitsee toimivaa joukkoliikennettä

Turun raitiotien vaikutuksia tarkastellaan niin sanotulla vaikutusalueella, eli alueella joka sijaitsee noin 800 metrin etäisyydellä pysäkeistä.

Tällä alueella asuu nykyisin noin 64 200 asukasta, eli noin kolmannes turkulaisista.

Kaupungin kasvu on jatkumassa joka tapauksessa, mutta joukkoliikenneratkaisu vaikuttaa siihen, minne kasvu sijoittuu. Vuoteen 2050 mennessä vaikutusalueella asuisi runkobussivaihtoehdossa hieman yli 80 000 asukasta.

Vaikutusten arvioinnissa raitiotievaihtoehdossa suurempi osa Turun kasvusta sijoittuisi pysäkkien vaikutusalueelle, jossa asuisi yli 100 000 ihmistä.

Kun kaupunki kasvaa joukkoliikenteen varrelle, useampi arjen matka onnistuu ilman autoa ja alueille syntyy enemmän kysyntää myös lähipalveluille. Samalla palvelut, työpaikat ja asuminen sijoittuvat lähemmäs toisiaan alueilla, joilla joukkoliikenne toimii tehokkaasti.

Pientaloasuminen on edelleen monelle tärkeä toive, mutta asumistoiveet ovat samalla monipuolistuneet ja myös urbaani asuminen kiinnostaa yhä useampia lapsiperheitä. Myös tiiviillä asumisen seudulla asuntorakentamisen pitää olla monimuotoista.

Koska kasvua ennustetaan kaikissa vaihtoehdoissa, myös arkiliikenteen toimivuuteen ja joukkoliikenteen kapasiteettiin on joka tapauksessa panostettava.