Sata ratikkafaktaa

Takaisin etusivulle

Raitiotie on suuri investointi pyöräilyyn

Raitiotien rakentamisen yhteydessä katuja uudistetaan kokonaisvaltaisesti. Samalla parannetaan pyöräilyn olosuhteita koko reitin varrella ja lähikaduilla.

Käytännössä tämä tarkoittaa uusia ja selkeämpiä pyöräilyjärjestelyjä, turvallisempia risteyksiä sekä jatkuvampia ja loogisempia reittejä. Liikkuminen helpottuu, kun reitit eivät katkea ja ympäristö on johdonmukainen.

Pyöräilylle varataan pääosin omat väylät, jolloin raiteiden yli kuljetaan hallituissa ylityskohdissa eikä niiden suuntaisesti. Tämä parantaa turvallisuutta erityisesti risteysalueilla. Alustavat katusuunnitelmat on jo julkaistu.

Perinteisten polkupyörien lisäksi pyöräteillä käytetään monia muita kulkuvälineitä: suurempia kuormapyöriä, kevyitä sähköskoottereita ja sähköpotkulautoja. Selkeä ja riittävän väljä pyöräilyinfra sekä erilliset yksisuuntaiset väylät parantavat turvallisuutta kaikkien liikkujien kannalta.

Raitiotieprojekti mahdollistaa muutoksia, joita olisi vaikea toteuttaa yksittäisinä hankkeina. Koko katuympäristö voidaan suunnitella uudelleen kerralla.

Tämän vuoksi raitiotie on todennäköisesti Turun laajin pyöräilyolosuhteita edistävä hanke. Toteutuessaan hankkeelle saadaan lisäksi valtion tukea, mikä ei esimerkiksi runkolinjastoon tukeutuvassa ratkaisussa ole samalla tavalla mahdollista.

Raitiotie tukee myös kaupunkipyöräjärjestelmää ja toisin päin. Fölläriasemia voidaan sijoittaa pysäkkien läheisyyteen, jolloin matkaa voi jatkaa sujuvasti myös pyörällä.