Viherraide sitoo katupölyä
Viherraide sitoo katupölyä. Raitiotie voidaan rakentaa viherraiteena, jossa kiskojen väli ja usein myös reunat toteutetaan kasvillisuudella.
Viherraide sitoo katupölyä. Raitiotie voidaan rakentaa viherraiteena, jossa kiskojen väli ja usein myös reunat toteutetaan kasvillisuudella.
Raitiotien rakentaminen etenee vaiheittain eri puolilla kaupunkia. Työ on jaettu viiteen osaprojektiin, eikä kaikkia katuja rakenneta samaan aikaan.
Raitiovaunu tarjoaa vakaan ja ennakoitavan matkustusympäristön. Vaunut kulkevat kiskoilla ilman äkillisiä suunnanmuutoksia, mikä tekee liikkumisesta tasaista.
Raitiotieliikenne aiheuttaa ääntä, kuten kaikki liikenne. Turun raitiotiehankkeessa meluvaikutuksia on kuitenkin selvitetty etukäteen kattavilla melumallinnuksilla.
Kupittaan sairaala-alueella liikkuu päivittäin suuri määrä työntekijöitä, potilaita ja omaisia. Sujuva joukkoliikenne helpottaa alueelle saapumista eri puolilta kaupunkia.
Raitiotie on pitkäaikainen investointi. Sekä rata että kalusto suunnitellaan kestämään vuosikymmeniä käytössä.
Raitiotien käyttöä ja vaikutuksia on arvioitu liikennemalleilla ja matkustajamäärälaskelmilla, joita käytetään kaupunkiliikenteen suunnittelussa.
Turku on noin 40 000 opiskelijan kaupunki. Suuri opiskelijamäärä tekee oppilaitoksista merkittäviä joukkoliikenteen käyttäjiä.
Itäharju on osa Turun tiedepuiston kehittämisaluetta, jonne on visioitu jopa 18 000 työpaikkaa ja 16 000 asukasta. Vaikka tästä toteutuisi vain osa, on kyse erittäin suuresta muutoksesta nykytilanteeseen.
Suuri pyöräilyhanke
Raitiotie kulkee selkeää ja pysyvää reittiä pitkin. Kiskot näkyvät katukuvassa, ja linja on helppo tunnistaa sekä kartalla että ympäristössä. Reitin pysyvyys tekee liikkumisesta ennakoitavaa.
Allianssimallissa tilaajat, suunnittelijat ja rakentajat muodostavat yhteisen organisaation, joka vastaa hankkeesta yhdessä. Osapuolet eivät toimi erillisinä sopimuskumppaneina, vaan yhteisen tavoitteen mukaisesti.
Raitiotie vähentää renkaiden mikromuovia. Suomen ympäristökeskuksen mukaan tieliikenne on Suomessa suurin mikromuovin lähde. Keskeinen syy on renkaiden kuluminen. Lisäksi mikromuovia syntyy myös jarruista ja tiemerkinnöistä.
Turku on historiallinen kaupunki, ja arkeologia on ollut mukana raitiotien suunnittelussa alusta alkaen. Reitin varrella on muinaisjäännöksiä erityisesti Hämeenkadulla ja Uudenmaankadulla.
Turun raitiotiehankkeessa varaudutaan käyttämään noin 3 miljoonaa euroa julkiseen taiteeseen prosenttiperiaatteen mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että pieni osa investoinnista käytetään taiteeseen osana rakentamista.
Kun puhutaan raitiotiestä, keskustelu keskittyy usein päätepysäkkeihin. Kuka matkustaa Varissuolta satamaan?
Raitiovaunun pieni vierintävastus perustuu yksinkertaiseen fysiikkaan: teräspyörä liikkuu teräskiskolla kevyemmin kuin kumipyörä asfaltilla. Tämä on raideliikenteen keskeinen etu, joka vähentää liikkumiseen tarvittavaa energiaa erityisesti tasaisessa ajossa.
Turun yliopistossa opiskelee ja työskentelee yhteensä noin 25 000 ihmistä. Vuonna 2026 se oli hakijamäärältään Suomen toiseksi suosituin korkeakoulu yhteishaussa.
Raitiotien rakentaminen uudistaa katuja laajasti. Kun katu rakennetaan vaiheittain uusiksi seinästä seinään, voidaan samalla uusia myös maan alla kulkevaa kunnallistekniikkaa, kuten vesi- ja viemäriputkia sekä muuta infraa.
Turun ratapiha-alueelle on suunniteltu merkittävää täydennysrakentamista aivan keskustan tuntumaan. Alueelle on kaavoitettu 10 000 katsojan areena, elämyskeskus, hotelli, liikuntatiloja, toimistoja, liiketiloja sekä asuntoja noin 1500 asukkaalle.
Raitiotie kuljettaa paljon matkustajia kerralla, mikä on erityisen hyödyllistä suurten yleisötapahtumien yhteydessä ennen ja jälkeen tapahtuman.
Turun raitiotiehankkeen suunnittelussa ei ole nojattu vain kaupungin omaan arvioon, vaan päätöksenteon tueksi on laadittu useita erillisiä selvityksiä.
Raitiotie parantaa matkaketjua Kupittaan asemalle, joka on monelle Helsinkiin pendelöivälle päivittäin tärkeä. Asema palvelee myös korkeakouluja, sairaala-aluetta ja Kupittaan työpaikka-aluetta.
Naapurikunnat eivät lähteneet mukaan Turun raitiotien ensimmäiseen vaiheeseen, mutta kiinnostusta raitiotiehen on silti seudullisesti.
Raitiovaunun kapasiteetti vastaa noin kolmea telibussia. Suuremmilla ajoneuvoilla sama määrä matkustajia voidaan kuljettaa pienemmällä ajoneuvomäärällä.
Mahdollinen päätös koskee ensimmäistä linjaa sataman, keskustan ja Varissuon välillä. Se toimii itsenäisesti eikä edellytä jatkorakentamista.
Suomessa on pitkä kokemus raitiotieoperoinnista talviolosuhteissa. Kuvissa on Raide-Jokeri Oulunkylässä ja Tampereen raitiotietä talvella.
Raitiotie on osa kaupunkitilaa, ei siitä erillinen elementti.
Turun raitiotiehanketta on valmisteltu vaiheittain päätösten mukaisesti.
Suurin osa Fölin joukkoliikenteestä hoidetaan jatkossakin busseilla, vaikka kuormitetuin runkolinja siirtyy raiteille. Raitiotie korvaa bussiliikennettä vain vilkkaimmalla osuudella, ja muilla reiteillä bussit jatkavat raitiotietä täydentäen.
Investointi toteutetaan vaiheittain usean vuoden aikana. Myös rahoitus ja lainanotto jakautuvat ajallisesti.
Hankkeessa panostetaan noin 40 miljoonaa euroa jalankulkuun ja pyöräilyyn. Katutila selkeytyy ja turvallisuus paranee.
Kaupunki omistaa merkittävästi maata reitin varrella. Raitiotie lisää kysyntää ja arvonnousu palautuu pitkällä aikavälillä kaupungille.
Raitiotie on osa Föliä. Samat liput käyvät ja linjasto toimii yhtenä kokonaisuutena.
Suurikapasiteettisen bussiliikenteen kokemukset ovat ristiriitaisia. Kustannuksia on tarkasteltava koko elinkaaren ajalta, ei vain hankintahinnan perusteella.
Alustavissa suunnitelmissa reitille tulee 726 katupuuta. Poistettavia on 351, joten kokonaismäärä kasvaa.
Valtio osallistuu hankkeeseen arviolta 127 miljoonalla eurolla Turun ehdollisen päätöksen jälkeen. Turun osuus ei ole koko 465 miljoonaa, vaan noin 338 miljoonaa euroa.
Satamaan saapuu kerralla tuhansia matkustajia. Raitiotie tarjoaa suoran yhteyden keskustaan ja vähentää painetta katuverkossa.
Raitiotie kulkee katutilassa ja yhdistää alueita. Se ei muodosta junaradan tavoin erillistä käytävää, vaan tukee tiivistä ja toimivaa kaupunkirakennetta.
Raitiotie lisää joukkoliikenteen käyttöä. Lundissa samalla reitillä matkustajamäärät yli kaksinkertaistuivat ja Tampereella tehtiin 2025 yli 20,5 miljoonaa matkaa. Raideliikenne houkuttelee myös uusia käyttäjiä.
Turussa on noin 210 000 asukasta, ja kasvu on jo kohdistunut erityisesti raitiotien suunnitellun reitin varrelle. Raitiotie vastaa tämän käytävän kasvavaan liikkumistarpeeseen.
Kaupunki tekee ensin päätöksen raitiotien toteuttamisesta, jonka jälkeen valtio päättää rahoituksesta. Tämä vakiintunut malli sisältyy myös nykyiseen MAL-sopimukseen.
Tutkimusten mukaan raideliikenne koetaan bussiliikennettä luotettavammaksi, selkeämmäksi ja vähemmän stressaavaksi, mikä näkyy myös kasvavina matkustajamäärinä.
Suunnittelun aikana rakentamisen päästöjä on saatu pienennettyä noin 35 % alkuperäisiin arvioihin verrattuna materiaalivalinnoilla ja ratkaisuja optimoimalla.
Raitiotie suunnitellaan rakenteilla, jotka vaimentavat tärinää ja runkomelua. Vaikutukset on huomioitu myös hankkeen kustannuksissa.
Raitiovaunuissa on enemmän istumapaikkoja ja suurempi kokonaiskapasiteetti kuin busseissa. Esimerkiksi Tampereella yhdessä vaunussa on yli 100 istumapaikkaa.
Kupittaan kärkeen rakennettava kampus sijoittuu suoraan raitiotien varrelle ja tuo alueelle tuhansia opiskelijoita ja työntekijöitä päivittäin.
Raitiotieliikenteen aloitus on suunniteltu vuoteen 2033. Aikataulu perustuu vaiheittaiseen rakentamiseen ja päätöksenteon etenemiseen.
Junarata ei tavoita samoja kohteita eikä palvele arjen liikkumista samalla tavalla. Esimerkiksi Varissuolta mahdolliselle Vaalan seisakkeelle on jopa 1,5 km, kun raitiotie tuo pysäkit lähelle. Lisäksi lähijunaliikenteessä paraskin vuoroväli olisi selvästi raitiotien suunniteltua 7,5 minuuttia pidempi. ≠
Raitiotietä on suunniteltu vuosikymmenten ajan, ja toteutussuunnitelma perustuu laajaan selvitysaineistoon. Selvityksiä on täydennetty valtuutettujen lisäkysymysten perusteella, ja päätöksenteon tukena on kymmeniä erillisselvityksiä mm. taloudesta, ympäristöstä ja liikenteestä.
Ensimmäiselle linjalle on suunniteltu 20 pysäkkiparia. Pysäkit sijoitetaan keskeisiin paikkoihin ja tukevat sujuvaa liikkumista.
Fölin busseilla tehdään vuosittain yli 28 miljoonaa matkaa. Tämä luo hyvän lähtökohdan joukkoliikenteen kehittämiselle.
Raitiotie ei vie vain keskustaan, se voi viedä myös lähiluontoon. Varissuon päässä pysäkit sijoittuvat lähelle laajoja metsäalueita. Raitiotie ei uhkaa arvokkaita luontokohteita.
Raitiotie houkuttelee joukkoliikenteeseen myös uusia käyttäjiä. Raideliikenne koetaan usein bussia houkuttelevammaksi ja tuo matkustajia myös autoilijoiden joukosta.
Raitiotie tukee tasa-arvoista liikkumista ja helpottaa arkea monille ryhmille. Joukkoliikenne on keskimäärin tärkeämpää naisille, jotka käyttävät sitä miehiä enemmän.
Noin 29% radasta toteutetaan viherratana, jossa kiskot sijoitetaan nurmen tai muun kasvillisuuden keskelle. Ratkaisu on yleinen monissa eurooppalaisissa raitiotiekaupungeissa.
Raitiotiekäytävälle on arvioitu jopa 500 000 kerrosneliömetriä enemmän rakentamista kuin bussivaihtoehdoissa. Tämä kasvattaa myös kaupungin kiinteistötuottoja pitkällä aikavälillä.
Katuja ja kunnallistekniikkaa on joka tapauksessa uudistettava. Ilman raitiotietä pelkät peruskorjaukset ja joukkoliikennejärjestelyt maksaisivat reitillä noin 65 miljoonaa euroa.
Raitiotiehanke tuo työtä suunnitteluun, rakentamiseen ja toimitusketjuihin. Investointi kohdistuu myös alueen yrityksiin ja työllisyyteen.
Raitiotien pysäkit suunnitellaan esteettömiksi. Kyytiin noustaan suoraan laiturilta ilman portaita, vaunut ovat matalalattiaisia ja ovet leveitä. Tämä helpottaa liikkumista esimerkiksi lastenrattaiden, pyörätuolin ja rollaattorin kanssa.
Kupittaan puiston liikuntapaikat sijaitsevat lähellä raitiotiepysäkkiä. Alueella on jo useita suuria urheilukohteita ja liikuntapalveluja suunnitellaan lisää.
Toimiva joukkoliikenne helpottaa arjen liikkumista ilman autoa. Autoa ei tarvitse välttämättä luopua, mutta tarve sen päivittäiseen käyttöön voi vähentyä.
Omien kaistojen ja liikennevaloetuuksien ansiosta raitiovaunut kulkevat tasaisesti ja pysyvät aikataulussa. Luotettava runkoyhteys helpottaa vaihtamista busseihin.
Raitiotien suunnittelua varten on tehty laajat luontoselvitykset, joissa on kartoitettu kasvillisuutta, eläinlajeja ja arvokkaita luontokohteita.
Ensimmäistä vaihetta varten on suunniteltu hankittavaksi 14 raitiovaunua. Kaluston hinta-arvio on noin 65–75 miljoonaa euroa.
Raitiotien varikkoa suunnitellaan Iso-Heikkilään Kiertotähdentien päähän. Varikolla raitiovaunuja säilytetään, huolletaan ja pestään, ja se sisältyy hankkeen kustannusarvioon.
Ensimmäisen vaiheen linja Satama–Keskusta–Kupittaa–Varissuo on noin 12 km pitkä. Rata rakennetaan kaksiraiteisena ja raideleveys on eurooppalainen normaaliraideleveys 1435 mm.
Sijoittajat keskittävät kiinteistösijoituksiaan kaupunkeihin, joissa nähdään kasvua ja kehityspotentiaalia. Väestönkasvu, kaupunkikehitys ja toimiva liikennejärjestelmä vaikuttavat siihen, miten houkuttelevina kaupungit nähdään investoinneille.
Turun savinen maaperä on huomioitu suunnittelussa. Pohjarakenteet mitoitetaan maaperätutkimusten perusteella esimerkiksi stabiloinnilla ja paalutuksella, ja ratkaisut sisältyvät hankkeen kustannusarvioon.
Satama–Varissuo-linjan suunniteltu vuoroväli on 7,5 minuuttia. Tiheä vuoroväli lyhentää pysäkkien odotusaikaa ja tekee vaihtamisesta joustavampaa. Raitiotie kulkee pääosin omalla kaistallaan, mikä tukee tasaisen liikennöinnin toteutumista.
Caenissa vuonna 2019 avattu raitiotie korvasi teknisten ongelmien vuoksi käytöstä poistetun kumipyöräisen TVR-järjestelmän.
Raitiotie ei vie vain keskustaan ja työpaikoille. Se voi viedä myös suoraan ulkoilemaan.
Turussa ensimmäisen vaiheen raitiotien paras luontoyhteys syntyy Varissuon suunnalla. Pelttarinkadun raitiotiepysäkki sijoittuu aivan metsän reunaan.
Varissuon, Pääskyvuoren ja Kohmon metsäalue (kuvat 1 ja 2) muodostaa yhden Turun laajimmista yhtenäisistä kaupunkimetsistä. Muutaman sadan metrin säteellä pysäkeistä on useita kaavoituksessa luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeiksi merkittyjä alueita.
Alueella esiintyy muun muassa kuusivaltaisia kangasmetsiä ja lehtomaisia metsäalueita. Lisäksi metsässä on useita luonnonsuojelulain 29 §:n perusteella suojeltuja luontotyyppejä. Raitiotiehanke ei uhkaa näitä luontoalueita.
Kun joukkoliikenteen runkoyhteys ulottuu lähelle luontoalueita, ulkoilemaan tai retkelle voi lähteä helposti myös ilman autoa.
Tampereella Lentävänniemen päätepysäkiltä (kuva 3) pääsee suoraan metsäreiteille ja Näsijärven rantamaisemiin. Raitiotie toimiikin siellä monelle vapaa-ajan yhteytenä luontoon.