Sata ratikkafaktaa

Takaisin etusivulle

Autoton arki

Raitiotie lisää mahdollisuuksia liikkua arjessa ilman autoa.

Kun joukkoliikenne on nopeaa, tiheää ja kulkee keskeisten asuin- ja työpaikka-alueiden läpi, monet arjen matkat on mahdollista tehdä ilman autoa. Tämä ei tarkoita, että autoa käyttävien pitäisi luopua siitä kokonaan, mutta tarve sille voi vähentyä esimerkiksi työ-, opiskelu- ja harrastusmatkoilla.

Tampereella raitiotien vaikutuksia on seurattu liikennöinnin alkamisen jälkeen. Kyselytutkimuksen mukaan 68 % vastaajista arvioi, että ratikka on helpottanut lasten ja nuorten vapaa-ajan liikkumista kaupungissa ja mahdollistanut kulkemista itsenäisesti esimerkiksi harrastuksiin.

Samaan aikaan liikkumistottumukset ovat muuttumassa. Suomessa yhä harvempi nuori hankkii ajokortin: esimerkiksi 19-vuotiaista noin 66 prosentilla oli B-ajokortti vuonna 2024.

Toimiva joukkoliikenne ja sen kytkeytyminen esimerkiksi kaupunkipyöriin tekee kaupungin sisäisestä liikkumisesta sujuvampaa ilman autoa – myös niille, jotka käyttävät autoa vain osassa arjen matkoista. Jos autosta on mahdollisuus luopua, jää enemmän rahaa käytettäväksi asumiseen ja palveluihin.

Kuvassa on Raide-Jokerin raitiovaunu Leppävaarassa Espoossa. Pikaraitiotie yhdistää Espoon ja Helsingin asuin-, työpaikka- ja palvelualueita ja tarjoaa nopean joukkoliikenneyhteyden moneen tarpeeseen.