Sata ratikkafaktaa

Takaisin etusivulle

Kustannuksia pitää tarkastella kokonaisuutena

Raitiotien liikennöinti maksaa enemmän kuin bussilinjan, mutta samalla myös välityskyky kasvaa ja palvelutaso paranee. Raitiotie mahdollistaa tasaisemman liikennöinnin ja matkustajamäärien kasvun.

Turun raitiotien arvioidut liikennöintikustannukset ovat noin 11,4 miljoonaa euroa vuodessa. Summa sisältää myös vaunujen huollot, kunnossapidon, poistot ja pääomakustannukset. Samalla bussilinjaston kustannusten arvioidaan pienenevän noin 6,2 miljoonaa euroa vuodessa, koska osa nykyisestä bussiliikenteestä korvautuu raitiotiellä.

Runkobussilinjojen kustannukset vaihtelevat linjoittain, esimerkiksi koko runkolinjan 3 (ilman 3A) liikennöinti maksaa yli 5 miljoonaa euroa vuodessa. Runkolinja 3:lla on ollut myös kapasiteettihaasteita, minkä vuoksi liikennettä on täydennetty lisälinjoilla.

Vaikutusten arvioinnissa Turun sisäisten joukkoliikennematkojen ennustetaan kasvavan noin 4,6 miljoonalla matkalla vuodessa runkobussivaihtoehtoon verrattuna 2050 mennessä. Raitiotien liikennöintikustannukset esitetään bruttokustannuksina. Jokainen uusi matkustaja pienentää lipputulojen kautta todellista nettokustannusta.

Tampereella raitiotielinjojen subventioaste on ollut runkolinjoista matalimmat. Linjalla 1 nousukohtainen kustannus oli 2025 noin 1,06 euroa, kun Turun runkolinjoilla pienimmät nousukohtaiset kustannukset ovat olleet noin 1,5 euroa.

Kasvavassa kaupungissa joukkoliikenteen kapasiteettia pitää joka tapauksessa lisätä. Jos Itäharjun alue kasvaa suunnitellusti, myös runkobussivaihtoehdossa tarvitaan alueelle uutta runkolinjatason liikennettä. Samoin Linnakaupunkiin.